Taulu 1

Manu Antinpoika (Emanuel) Tamminiemi Syntynyt 31.7.1834 Ruovesi. Kuollut 24.8.1913 Vilppula Tamminiemi. Kastettu 4.8.1834 Ruovesi, Vessari. "Asianomaisen Tuomarin Helmikuun 24 päivänä 1860 Vuokraajanpoika Emanuel Antinpoika Vessarille antaman kiinnekirjan Tamminiemen 2/9 manttaalisen perintötalon N:o 2 Elämäntaipaleen kylässä, Ruoveden pitäjää, minkä tilan hän oli ostanut kauppakirjalla Toukokuun 1. päivältä 1858"

Toloppakelekalla Vilippulaan - kirjasta: Tamminiemen Manu, kyläkuntansa arvokkain isäntä, oli maksamassa papinvaaluja rovestille Ruoveden Pyynikkilässä. Kun rovasti oli saatavansa kuitannut, hän kehoitti Manua menemään pappilan kyökkikamariin kahville. Mutta omasta mielestään Manun olisi pitänyt tulla kutsutuksi pappilan saliin. Hän sanoi rovastille: "Kyllä Tamminiemessäkin on kyökkikamari".

Kalle Koskinen teki torpankontrahdin Tamminiemen Manun kanssa ja asettui Onnelan torpan asukkaaksi. Torpankontrahtiin kuuluivat taksvärkkipäivät. Onnelaan oli tullut tieto, että seuraavana päivänä Tamminiemessä leikataan ruista. Kun kellonaikaa ei ollut sovittu, lähti Kalle jo ennen viittä. Tamminiemen pihalla ei näkynyt muita kuin isäntä, joka istui kaivon kannella. Sanottiin hyvät huomenet, juteltiin, mutta kun värkkäreitä ei kuulunut, Kalle kysyi, missä väki viipyy. Isäntä sanoi: "Pellolla olivat, menivät sinne jo aamulla". Kallen sisu ei antanut myöten enää kysyä isännältä, missä päin ruishalme oli. Arvaamalla löytyi.

Onnelainen oli tekemässä tavanomaista taksvärkkipäiväänsä Tamminiemessä. Illallisen jälkeen isäntä astuskeli Kallea kohti käsiojossa ja sormien välissä oli hyvä rahatukko. Isäntä sanoi. "Tämä ei ole palkka eikä velka, mutta osta sillä lehmä', että saat mukuloilles maitoo". Isäntä-Manusta ja torppar-Onnelaisesta tuli uskolliset ystävät.

Tamminiemessä pojat olivat maalanneet ja kiilloittaneet kirkkoreen Manu-vaarin mielestä liian koreaksi. Vaari ryhtyi täydentämään työtä ja veteli tervaa päälle. Pojat yrittivät esittää omia vastalauseitaan, mutta vaari ei ollut kuulevinaan, vaan sanoi: "Maalari putsaaa ja puleeraa".

Naapureitten pojat Tamminiemen Antto ja Rajan Antto olivat Tammilahden tienoon parhaat luistelijat, mutta tietoa ei ollut, kumpi oli lopulta parempi. Elänne oli jo jäässä, kun molemmat Antot menivät polttopuita kasaamaan Tamminiemn Raivionniemeen. Sinne oli jäämatka, joten luistimet sopi ottaa mukaan, kun kelikin oli hyvä. Tamminiemen Antto iski heti kirveensä kantoon kiinni ja sanoi: "Tänäpäivänä katsotaan, kumpi meistä on luistimilla parempi!" Ajatus miellytti toistakin Anttoa. Lähdettiin rinnakkain kohti vastakkaista Savitaipaleen rantaa. Palattiin rinnatusten, kierrettiin Elännettä ristiin rastiin, kieputtiin saarien ympäri, aina vaan rinnakkain. Tamminiemen rantaa sentään varottiin, ettei kotiväki päässyt tuntemaan. Koko päiväsydän kului jännittävässä ottelussa. Iltahämyssä palattiin Tamminiemeen. Paremmuus oli jäänyt ratkaisematta. Pojat istuivat syömässä, kun Manu tuli pirtin puolelle. Hän sanoi: "En eläissäni ole nähäny niin hyviä luistinmiehiä kuin tänään Elänteellä, leijailivat kuin pääskyset jäätä pitkin. Satuitteko näkemään, keitä olivat?" Mutta Antto-pojat vakuuttivat: "Ei ole huomattu, tehtiin töitä kovasti." Isäntä nuhteli: "No olisitte tekin nyt saaneet niitä tovin seurata, kun minäkin huvikseni kattelin koko päivän." Manu maksoi Rajan Antolle kyllä hyvän päiväpalkan, mutta silti Antto oli sitä mieltä, ttä siinä ei ollut penniäkään liikaa, niin kova päivä se oli ollut.

Perimätietoa: Manu oli omapäinen mies, joka määräsi talossaan. Milja piti rusinasopasta, mutta Manu ei antanut keittää. Kahvia sai kyllä keittää ja niinpä Milja keitti rusinasoppaa kahvipannussa. - Manun sanonta:" Aaamusta sitä ihiminen aikoo mitähäntä aikoo". Talollinen Vilppula Tamminiemi. — Puoliso 1:o 12.7.1861 Tilda Erlanderintytär Hasselgren. Syntynyt 28.5.1843 Ruovesi. Kuollut 10.8.1863 Ruovesi. — Puoliso 2:o 26.8.1864 Ruovesi {HISKI} Milja (Emilia) Kustaantytär Isotalo. Syntynyt 26.6.1842 Ruovesi. Kuollut 25.10.1913 Vilppula.

Lapset:

1: Epra (Efraim) Tamminen (ent Tamminiemi). Syntynyt 13.4.1862 Ruovesi. Kuollut 2.10.1940 Vilppula {Maija Sinisalon sukututkimus}. Käytti v. 1890 alkaen sukunimenään Tamminen. Alotti Tammikosken myllyn läheisyydessä kaupanpidon v. 1889 alussa. — Puoliso 4.2.1888 Ruovesi {Maija Sinisalon sukututkimus} Lyyti Maria Eprantytär *Heinola. Syntynyt 1.9.1869 Ruovesi {Maija-Liisa Sinisalon sukututkimus}. Kuollut 16.12.1943 Vilppula. Lyyti Maria annettiin kasvatiksi Mäkitalon Heinolan töllistä v. 1879 Keskisen Niemelän tölliin.

1: Obadia Tamminiemi. Syntynyt 1.8.1863 Ruovesi. Kuollut 22.8.1864 Ruovesi {Komunkorven riitapöytäkirja}.

2: Tilta Tamminiemi. Syntynyt 11.7.1865 Ruovesi. Kuollut 10.4.1866 Ruovesi.

2: Manu Tamminiemi. Syntynyt 30.4.1867 Ruovesi. Kuollut keuhkotautiin 18.7.1889 Ruovesi {Maija-Liisa Sinisalon sukututkimus}.

2: Maria Tamminiemi. Syntynyt 20.9.1869 Ruovesi. Kuollut 12.9.1872 Ruovesi.

2: Herman Tamminen. Syntynyt 11.6.1872 Ruovesi. Muuttanut pois 17.11.1913 Vilppula. Pitkon talon omistaja Vilppulan Poukassa v. 1915. Mylläri Vilppulan Tammikoskella. Hän oli kirkkovaltuuston ja holhouslautakunnan jäsen. Kuollut 6.2.1952 Tampere {Matti J. Kankaanpää: Ala-Härkösen suku II: 24/1}. — Puoliso 25.9.1896 Virrat {Maija Sinisalon sukututkimus; Matti J. Kankaanpää: Ala-Härkösen suku II: 24/1} Hilma Johanna Juhontytär *Paavola. Syntynyt 17.4.1878 Virrat {Matti J. Kankaanpää: Ala-Härkösen suku II: 24/1}. Muuttanut pois 1896 Ruovesi {Komun riitapöytäkirja}. Kuollut 20.6.1950 Tampere {Matti J. Kankaanpää: Ala-Härkösen suku II: 24/1}. Myllärin vaimo Vilppulassa. Hän kävi kutomakurssin, harrasti lukemista ja hoiti pakkakunnan kirjastoa kotonaan.

2: Mooses Tamminiemi. Syntynyt 18.9.1874 Ruovesi. Kuollut 5.7.1879 Ruovesi.

2: Iida Tamminiemi. Syntynyt 29.8.1876 Ruovesi. Kuollut MLS:8.9.1880? 5.2.1880 Ruovesi {Maija-Liisa Sinisalon sukututkimus}.

2: Antton (Antto) Tamminiemi. Taulu 2.

2: Juuse Tamminiemi. Syntynyt 13.12.1880 Ruovesi. Kuollut 9.9.1881 Ruovesi.

2: Eemil Tamminiemi. Syntynyt 15.8.1883 Ruovesi {Matti J. Kankaanpää: Ala-Härkösen suku II: 28/1}. Kuollut 15.2.1961 Vilppula {Maija Sinisalon sukututkimus}. Maanviljelijä Villpula Rimmi, joka ostettiin v. 1916. — Puoliso 8.8.1907 {Komun riitapöytäkirja} Miina (Vilhelmiina) Moisio. Syntynyt 27.12.1883 Virrat {Matti J. Kankaanpää: Ala-Härkösen suku II: 28/1}. Kuollut 24.1.1961 Vilppula {Maija Sinisalon sukututkimus}. Emäntä Vilppula Rimmi.

2: Emilia Tamminiemi. Syntynyt 8.12.1885 Ruovesi. Kuollut 10.1.1910 Vilppula. Melasen talon emäntä. — Puoliso 20.6.1904 Vilppula {Komun riitapöytäkirja} Eemil Arvid Antinpoika Melanen. Syntynyt 15.9.1878 Ruovesi. Kuollut 15.5.1958 Vilppula. Melasen talon isäntä

2: Nikolai Tamminiemi. Syntynyt 25.5.1890 Ruovesi. Kuollut 9.4.1941 Vilppula. — Puoliso 9.5.1914 {Komun riitapöytäkirja} Hilma Maunu. Syntynyt 8.4.1891 Virrat. Kuollut 16.11.1974 Ruovesi.

Taulu 2

Antton (Antto) Tamminiemi (isä Manu Antinpoika (Emanuel) Tamminiemi, taulu 1). Syntynyt 14.11.1878 Ruovesi. kauppias. Kuollut Kuoli 37v 10 kk 12 pv vanhana 26.9.1916 Vilppula {Kuolinilmoitus.}. Toisissa lähteissä Antton Tamminen, kuten kuolinilmoituksessa. — Puoliso 26.5.1900 Hilja Juhontytär Harmovaara. Syntynyt 11.9.1881 Kuorevesi. Kuollut 12.10.1916 Ruovesi. Varma Harmovaaran kertomaa: Varma-täti oli kätilönä Tampereella. Hän pyysi lomaa voidakseen osallistua sisarensa miehen Anton hautajaisiin. Lupaa ei esimieheltä herunut, ei kuulemma ollut tarpeeksi läheinen sukulainen. Hautajaisten aikaan Hiljan nuorimman lapsen syntymine lähellä. Taloon tuli kätilö. Yläpytingissä hautajaisissa syötiin pari tuntia. Hilja oli alapytingissä synnyttämässä. Kätilö lukitsi ovet ja meni syömään. Hilja oli hakannut ja huutanut. Parin tunnin kuluttua kätilö tuli takaisin ja Hilja istui lapsi sylissään. Lapsi kuoli samana päivänä, Hilja kaksi päivää myöhemmin. Varma-täti kertoi menneensä taas esimiehen luo pyytämään lupaa lähteä sisarensa hautajaisiin ja sanoneensa, että onko nyt tarpeeksi läheinen sukulainen. Jos hän olisi saanut mennä sisarensa miehen hautajaisiin, hänen sisarensa ei olisi kuollut. Näin jäi lapset täysin orvoiksi. Holhoojaksi tuli Anton veli Nikolai Tamminiemi ja lapsia tuli hoitamaan Hiljan sisar Tyyne Harmovaara.

Perimätietoa: Sukunimilain voimaantullessa vanhin lapsista Vilho valitsi sukunimekseen Tamminen, muille sisaruksille määräsi holhooja Nikolai sukunimeksi Tamminiemi.

Lapset:

Vilho Fredrik Tamminen Syntynyt 3.5.1901 Ruovesi. Kuollut 19.4.1944 Vilppula. Kirjasta oloppakelekalla Vilippulaan: Tammikosken Ala-Myllyn pojat pääsivät kylään Tamminiemeen. Pojille tarjottiin kahvia, mutta Vilhon kuppi jäi kesken juomisen. Emäntä sanoi:" No Vilho, juopas nyt tyhjäksi kuppisi!" Mutta Vilho ilmoitti: " En suinkaan minä ropoja juo, vaikken ikinä kylään pääsisi!" Pojan kahvikupissa oli kahvinporoja. — Puoliso 30.10.1921 Vilppula Elli Maria Hyrkkönen. Syntynyt 8.7.1896 Ruovesi. Kuollut 30.12.1960 Vilppula {Hautakivi Vilppulan hautausmaalla}.

Emil Aleksanteri Tamminiemi Syntynyt 17.8.1903 Ruovesi. Muuttanut pois 13.8.1938 Luopioinen. Kuollut 4.8.1980 Luopioinen. Emil työskenteli Luopioisissa rakennuksilla ja perusti oman sahan. — Puoliso 23.7.1926 Vilppula {virkatodistus} Sylvi Seppälä. Syntynyt 7.10.1901 Ruovesi. Muuttanut pois 13.8.1938 Luopioisiin. Kuollut 6.11.1971 Luopioinen {Kuolinilmoitus}. Haudattu 21.11.1971 Luopioinen {Kuolinilmoitus}.

Yrjö Ferdinend Tamminiemi. Syntynyt 14.11.1905 Ruovesi. Kauppias. Muuttanut pois 9.2.1931 Somerniemi. Kuollut 4.4.2000 Somero {Kuolinilmoitus}. Haudattu 16.4.2000 Somerniemen kirkko {Kuolinilmoitus}. — Puoliso 1:o 20.10.1929 Taimi Esteri Astrid Helminen. Syntynyt 10.1.1904. Muuttanut pois 9.2.1931 Somerniemi. Kuollut 1944 Somerniemi. mielisairaanhoitaja. — Puoliso 2:o Salli Kaarina Kyläkossa perheenäiti.

Eero Johannes Tamminiemi. Syntynyt 22.11.1906 Ruovesi. Kuollut 24.4.1983 Ruovesi {Kuolinilmoitus}. Haudattu 7.5.1983 Ruovesi {Kuolinilmoitus}. — Puoliso Sigrid Teresia Nieminen. Syntynyt 5.8.1912 Ruovesi. Kuollut 22.3.1989 Ruovesi. Haudattu 1.4.1989 Ruovesi {Kuolinilmoitus}.

Nikolai Manueli Tamminiemi. Syntynyt 20.12.1908 Ruovesi. Kuollut 13.8.1923 Vilppula {Kuolinilmoitus}.

Niilo Antton Tamminiemi. Syntynyt 23.4.1910 Vilppula. Kuollut julistettiin kuolleeksi 8.2.1941 12.2.1940 sodassa kaatunut {Sota-arton tiedot}. Maanviljelijä. Virkatodistus: Julistettiin kuolleeksi 14.9.1940 pvm:llä 8.2.1940. Sota-arkisto: Tykkimies, joukko-osasto JR7, katoamispaikka Summa, katoamiskunta Kuolemajärvi.. Vilppulan Koivujärven nuorisoseurasta: Maanviljelijä Niilo Antton Tamminiemi, syntynyt Vilppulassa 23.4.1910, joutui kadoksiin Kannaksella helmikuun alkupuolella 1940. Hän toimi nuorisoseurassa 15 v. mitä erilaisimmissa tehtävissä.

Helmi Tamminiemi. Syntynyt 26.6.1911 Vilppula. Kuollut 19.11.1926 Vilppula.

Lauri Tamminiemi. Taulu 3

Antton Tamminiemi . Syntynyt 17.1.1914 Vilppula. Kuollut 14.6.1945 Vilppula {Kuolinilmoitus}.

Kosti Aarne Tamminiemi. Syntynyt 8.10.1916 8.10.1916. Kuollut 8.10.1916 Vilppula.

Taulu 3

Lauri Tamminiemi (isä Antton (Antto) Tamminiemi, taulu 2). Syntynyt 12.8.1912 Vilppula. mylläri, pienviljelijä. Kuollut 11.12.1967 Vilppula. Haudattu 31.12.1967 Vilppula {Kuolinilmoitus}. — Puoliso 12.6.1937 Vilppula, Jukola Toini Johanna Tuurala Emäntä Vilppula Tammilahti.

Lapset:

Seppo Olavi Tamminiemi. Taulu 4.

Esko Uolevi Tamminiemi.

Raija Kyllikki Tamminiemi.

Taulu 4

Seppo Olavi Tamminiemi (isä Lauri Tamminiemi, taulu 3). — Puoliso 22.12.1970 Mänttä sivilirekisterivihkiminen Seija Sanelma Rajalahti. rullaaja, karjanhoitaja, kananhoitaja, myyntipäällikkö,.

Lapset:

Marko Olavi Tamminiemi . Taulu 5.

Kirsi Hannele Tamminiemi.

Taulu 5

Marko Olavi Tamminiemi (isä Seppo Olavi Tamminiemi, taulu 4). Syntynyt 23.8.1969 Vilppula. Sahateollisuusteknikko, yrittäjä. — Puoliso vihitty Pihlajaveden erämaakirkossa 5.8.2000 Vilppula Thea Annina Charpentier. Syntynyt 12.3.1971 Hauho. Leikkaussali-/anestesiasairaanhoitaja.

Lapset:

Sanni Sofia Tamminiemi. Syntynyt 22.9.2001 Vilppula. Syntyi klo 15.32. Paino 3850 gr, pituus 52 cm.

Juho Olavi Tamminiemi. Syntynyt 15.1.2004 Vilppula. Syntyi klo 15.32. Paino 4610 gr, pituus 52 cm.